perjantai 4. joulukuuta 2015

Melkein valopalloja

Pitihän minunkin kokeilla valopallon virkkaamista. Tein ensimmäisen pallon tällä ohjeella.Käytin numeron 10 virkkauslankaa ja koukkua numero 1,5 ja sain aikaan hyvin pienen pallon. Kokeilin liimaliuoksella tärkkäämistä, mutta pallo jäi lötköksi. Tuosta pallosta ei ole yhtään kuvaakaan olemassa.

Tein uuden yrityksen ja oman mallin mukaan samalla langalla. Muokkasin yhden pitsiliinan mallia niin, että vähensin alkuperäisestä kymmenestä mallikuviot kahdeksaan. Ohjeenkin kirjoitin ylös, mutta se ei ole juuri nyt mukanani, kun naputtelen tätä linja-autossa.

Tällä kertaa käytin sokeriliuosta (1 dl sokeria ja 1 dl vettä) tärkkäämiseen. Olin valinnut sellaisen pitsiliinan mallin, jossa on iso reikä keskellä, jotta ilmapallo ja myöhemmin valosarja mahtuu hyvin sisälle. Ilmapalloa puhaltaessa täyteen sai samalla suun makeaksi!

Kuvasta näkyy hyvin, että tästä ei tullut aivan pallon muotoinen. Noita verkkomaisia kerroksia olisi riittänyt tehdä vain yksi kumpaankin puoliskoon. Puolikkaat olen yhdistänyt virkkaamalla viimeisellä kerroksella.

Sokerivesitärkkäys onnistui paremmin kuin liimaliuoskokeilu. Tämäkään pallo ei kestä kovaa puristelua, mutta on pysynyt muodossaan. Ja joulun jälkeen voi vaikka pestä sokerin pois ja säilyttää pallon litteäasä muodossa seuraavaa käyttökertaa varten.

Lopputulos on kuitenkin ihan hyvä. Valopallo pääsi tyttäreni vuosia sitten tekemän saviruukun päälle. Sisällä on kymmenen ledin patterikäyttöinen valosarja, patteriosa lepäilee saviruukun pohjalla.


Sokeriliuosta jäi pallon kastelusta yli, joten ajattelin samalla kertaa tärkätä yhdestä pitsiliinasta kupin. Kastelin liinan ja laitoin sen kuivumaan suoraan lasikupin päälle. Väliin olisi kannattanut laittaa muovikelmu, koska liina llimautui kiinni kuppiin. Kun liina oli kuivunut vuorokauden, irrottelin sitä kupin reunoista. Siinä vaiheessa liina oli vielä melko pehmeä. Pelkäsinkin, ettei se kovetu tarpeeksi.


Lopputulos ei ole ainakaan vielä ihan tasavärinen, mutta tänään kulho oli jo kovempi kuin eilen. Ehkä siitä tulee ihan käyttökelpoinen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti