lauantai 27. elokuuta 2016

Keltainen huivi

Edellisestä päivityksestä on hujahtanut vähän aikaa. Käsitöitä olen kyllä tehnyt ja valmistakin on tullut, mutta kuvia ja tekstejä en ole saanut aikaiseksi.


Tämän keltaisen huivin neulomisen aloitin toukokuussa. Tarkoituksena oli käyttää sitä kevätjuhlissa, mutta ihan silloin se ei kuitenkaan ollut valmis. Huivi on tehty Novitan Butterfly-nimisestä langasta, jota olen ostanut joskus vuosia sitten. Lankaa oli vielä kaksi 100 gramma kerää jäljellä, jotka käytin tähän niin tarkkaan kuin pystyin. Butterfly on puuvillan (55 %) ja viskoosin (45 %) sekoitetta, jonka pinta on mukavan kiiltävä.


Huivi on suorakulmainen ja siinä on yhdistettynä yksinkertainen pitsikuvio ja reunapitsi. Toisessa reunassa on muutaman silmukan verran aina oikein -neuletta.


Vaikka tähän työhön langat löytyivät vanhoista varastoista, niin lankajemmani vain lisääntyvät, koska en pysty vastustamaan kiusausta alennuslankojen edessä. Viimeksi eilen lankesin loveen ja ostin muutaman kerän alennuksessa ollutta puuvillalankaa. Tällä kertaa niiden varalle on olemassa jo valmis suunnitelma, joten ne eivät kovin kauan joudu varastossa pölyttymään. Tosin ensin pitäisi saada ainakin puikoilla olevat sukat valmiiksi...