sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Virkatut korvakorut: Lumihiutale ja Joulun tähti

Löysin langan, josta on hyvä virkata korvakoruja ja jota on saatavilla monenvärisenä. Tämä lanka on Coatsin Duet nro. 30 eli kangaskaupasta löytyvä vahva polyesterinen tikkauslanka. Virkuukoukkuna olen käyttänyt koukkua nro 0,75. Pienemmässä rullassa on lankaa 30 m ja olen nyt virkannut yhdestä rullasta kolmet korvakorut ja vielä tulee ainakin yhdet. Seuraavassa annan ohjeet kahteen kehittelemääni virkatun korvakorun malliin. Näille jouluisille malleille olen antanut nimet Lumihiutale ja Joulun tähti. Lumihiutale on tehty luonnonvalkoisesta ja Joulun tähti punaisesta langasta. Langan väriä vaihtamalla saa toisenlaisen korun.

Lumihiutale

Tarvikkeet: Coats Duet nro. 30 lankaa, hopeanväriset korvakorurenkaat (25 mm), korvakorukoukut, virkkuukoukku nro. 0,75 tai vastaava.


Virkkaa aloitusketjuun 10 kjs ja yhdistä ne renkaaksi piilosilmukalla. Virkkaa renkaaseen 16 ks.Tämän jälkeen aloitetaan kerros, jolla tehdään lumihiutaleen kahdeksan sakaraa. Ensimmäiseen kiinteään silmukkaan virkataan 4 kjs ja 2pp kärjistään yhteen, eli pitkien pylväiden viimeinen langanläpiveto tehdään kaikista kerralla. 8 kjs, jätä yksi kiinteä silmukka väliin ja tee seuraavaan ks 3 pp ryhmä samaan tapaan vetämällä viimeinen langanveto kaikista silmukoista läpi kerralla. 




Toista yhteensä kahdeksan kertaa. Viimeinen 8 kjs ketju yhdistetään ensimmäiseen pylväsryhmään piilosilmukalla. 











Mene piilosilmukoilla ensimmäisen ketjusilmukkalenkin keskelle. Ota korvakorurengas mukaan työhön ja virkkaa ks ketjusilmukkalenkin ja korurenkaan ympäri. 6 ks korvakorurenkaan ynpäri, ks ketjusilmukkalenkin ja korurenkaan läpi jne. kunnes olet viimeisen ketjusilmukkalenkin yhdistänyt renkaaseen. Virkkaa 7 kjs ja yhdistä piilosilmukalla ensimmäiseen renkaaseen virkattuun kiinteään silmukkaan. Päättele langat.





Tässä vielä Lumihiutale valmiina punaisesta ja valkoisesta langasta virkattuna.


Joulun tähti
Tarvikkeet: Punaista Coats Duet nro. 30 lankaa, 24 pientä punaista siemenhelmeä, kuparinväriset korvakorurenkaat (30 mm), korvakorukoukut, virkkuukoukku nro. 0,75 tai vastaava.

Pujota neulan avulla lankaan 24 siemenhelmeä. Virkkaa aloitusketjuun 10 kjs ja yhdistä renkaaksi piilosilmukalla. Virkkaa kjs-renkaaseen 12 ks. Yhidstä viimeinen ks ensimmäiseen piilosilmukalla.
    
 Virkkaa 3 kjs (= ensimmäinen pylväs), 1 kjs, tuo helmi virkkuukoukun viereen, kiinnitä helmi yhdellä ketjusilmukalla, 1 kjs, jätä yksi ks väliin ja virkkaa seuraavaan 1 p. Toista tällaisia ryhmiä yhteensä kuusi kappaletta. Viimeisenä kerroksella virkataan 1 kjs, 1 kjs helmen kanssa, 1 kjs, yhdistä ps kerroksen alussa virkattuun 3 kjs. Työnnä tarvittaessa helmet näkyviin työn oikealle puolelle.






Virkkaa 3 kjs (= 1 p), 1 p helmen oikealle puolelle, 3 kjs, kolmen pylvään ryhmä siten, että ensimmäinen pylväs on helmen vasemmalla puolella, keskimmäinen edellisen kerroksen pylvään päällä ja kolmas pylväs seuraavan helmen oikealla puolella. Näitä kolmen pylvään ja kolmen kjs ryhmiä tulee yhteensä kuusi. Viimeisenä virkataan 1 p ja lopetetaan kerros piilosilmukalla edellisen kerroksen aloittaneisiin 3 kjs.




Seuraavalla kerroksella virkataan tähden sakarat ja yhdistetään samalla työ korvakorurenkaaseen. Virkkaa 5 kjs (= ensimmäinen kolmen langankierron tosi pitkä pylväs!). Tuo helmi virkkuukoukun viereen, kierrä lanka kolme kertaa koukulle ja vedä lanka seuraavan pylväsryhmän keskimmäisen pylvään läpi. Virkkaa pylväs loppuun. Viimeisellä vedolla helmi kiinnittyy paikalleen.





Virkkaa 11 ks korvakorurenkaan ympäri. Tee uudelleen tähden sakara, jossa muilla kerroilla on kolmen langankierron pylväs edellisen pylväsryhmän keskelle, helmi koukun vieraan, ja kolmen langankierron pylväs seuraavan pylväsryhmän keskelle. Välissä aina 11 ks korvakorurenkaan ympäri. Tasoita tarvittaessa kiinteitä silmukoita renkaaseen niin, että ne ylettyvät koko renkaan matkalle. Viimeisen eli kuudennen sakaran jälkeen vielä yksi ks renkaaseen. Päättele langat ja kiinnitä haluamasi malliset korvakorukoukut.



Joulun tähti valmiina punaisena ja sinisenä versiona. Sinisessä on hopeanväriset renkaat ja avonaiset koukut, punaisessa kuparinväriset renkaat ja suljettavissa olevat koukut.