lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kantapää viimeisenä

Olen tehnyt sukkia aloittaen varresta tai kärjestä, raidallisia tai kirjoneuleisia, sileitä, joustinneuleisia tai pitsisiä. Kantapäitä olen tehnyt useammalla eri tavalla samoin kärkikavennuksia. Nyt osui kuitenkin silmiini sellainen kantapääntekotapa, jota en ole aikaisemmin kokeillut. Sukan kantapää tehdään viimeisenä, englanniksi tämän kantapään nimitys on afterthought heel. 


Valitsin tähän kokeiluun langaksi Seitsemän veljestä. Koska kokeilemani malli ei lisää silmukoita kantapään kummallekaan puolelle, valitsin ison puikkokoon, jotta neuloksesta tulee joustavaa. Iso tarkoitti minulle sukkapuikkoja nro 4,5. Näilläkään en vielä päässyt siihen seiskaveikan vyötteessä olevaan neuletiheyteen 18 s / 10 cm, vaan tiheys on 20 cm / 10 cm. Kerrostiheys oli jokseenkin sama kuin vyötteen 26 krs /10 cm. Sukissa on 48 silmukkaa.

Kerron tässä miten tein nämä sukat. Katselin ohjeita useista paikoista, yksi niistä oli tämä. Aloitin sukat varresta ja neuloin lyhyehkön varren 2 n 2 o ja sen jälkeen muutaman kerroksen oikein. Kantapään kohdalle neuloin lisälangan kahdelle puikolle eli puolelle silmukoista. Neuloin nuo silmukat sitten uudelleen varsinaisella langalla ja jatkoin tämän jälkeen suoraan sukan terän neulomista. Sukan koon arvioiminen oli vähän hankalaa, mutta tuon lisälangan pitäisi osua kantapään etupuolelle. Sukan kärkeen tein sädekavennuksen.


Kärjen kaventamisen jälkeen poimin silmukat lisälangan alapuolelta ja yläpuolelta sukkapuikoille. Tein tämän ennen kuin purin lisälangan pois.



Luonnollisella tavalla varren puolelta tuli poimittua 24 silmukkaa ja terän puolelta 23 silmukkaa.


Jaoin silmukat takaisin neljälle puikolle ja lisäksi poimin kaksi silmukkaa kummaltakin reunalta. Aloitin neulomisen kantapään takaa. Koska en halunnut tehdä ihan yksivärisiä sukkia ja jotta tämä tavallisesta poikkeava kantapää erottuisi, tein joka toisen kerroksen valkoisella. Jälkikäteen tehdyn kantapään juttu on se, että nyt taas neulotaan kaikilla neljällä puikolla ja tehdään kärkikavennus. Tein tähän nauhakavennuksen. Ensimmäinen yritelmä meni purkuun, koska kavensin liian nopeasti. Kaventamalla ensin neljä kertaa joka toisella kerroksella ja sitten joka kerroksella tuli aika mukava kantapää.


Lopetin kavennukset, kun molemmilla puolilla oli jäljellä seitsemän silmukkaa. Yhdistin silmukat silmukoita jäljitellen ja vahvistin tämän vielä menemällä neulan ja langan kanssa silmukat toisen kerran läpi. Kantapää ei ole vahvistettu, mutta noin periaatteellisella tasolla tällainen kantapää olisi helppo tehdä uudelleen, kun se kuluu puhki ja sukka on vielä muuten käyttökelpoinen.


Sukan neulomisen vaikeimpana vaiheena pidetään monesti kantapään tekoa. Olisikoa tämä sukantekotapa vastaus ongelmaan? Tarvitsisi osata vain tehdä kärkikavennus kahteen kohtaan.


Laitan tähän loppuun vielä pari suomenkielistä linkkiä, joista löytyy neuvoja erilaisiin kantapäihin ja kärkikavennuksiin. Ulla-neuleen Asiaa sukista -sivulla on esitelty erilaisia kantapäitä ja kärkiä. Jälkikäteen tehdystä kantapäästä siinä on versio, jossa silmukoita lisätään ennen lisälangan neulomista ja kavennetaan sitten lisälangan neulomisen jälkeen, mikä parantaa kantapään istuvuutta. Punomon sivuilla löytyy monta tapaa tehdä kärkikavennuksia. Näistä voisi useampaa varmaan kokeilla tähän jälkikäteen tehtyyn kantapäähänkin. Ainakin sädekavennusta näin joissakin ohjeissa käytetyn.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kevätkalenterisukat valmiina

Kiitokset Pia Tuonoselle hänen blogissaan julkaisemista kevätkalenterisukista! Neuloin niitä kahdet keväisissä väreissä. Kalenterisukkaan tuli parin viikon ajan päivittäin uusi muutaman rivin kirjoneuleraita. Raidat olivat sen verran lyhyitä, että kaksien sukkien neulominen aikataulussa onnistui mainiosti. Ehdin neuloa vielä vähän muutakin.


Ensin aloitin nämä vihreän ja oranssin kirjavat sukat. Värit ovat Seiskaveikan papu ja poltettu oranssi. Yhdistelmään en ole aivan täysin tyytyväinen, koska kuviot eivät erotu kovin hyvin. Nämä on tehty ohjeen mukaisella puikolla eli numeron 3,5 sukkapuikoilla. Jo alunperin arvelin, että näillä saan aikaan ohjetta pienemmät sukat ja niin siinä kävikin. Näiden koko on 36-37. Lankaa tuli käytettyä 99 grammaa.


Koska en ollut tyytyväinen väreihin enkä puikkokokoon, aloitin toiset sukiat ohjeen silmukkamäärillä, mutta puikoilla numero 4. Halusin näistä keväiset sukat ja väreinä keltainen ja luonnonvalkoinen. Näissäkään kuviot eivät erotu kovin hyvin. Käyttämistäni väreistä vihreä ja valkoinen tai oranssi ja valkoinen olisivat ehkä olleet parhaat yhdistelmät. Näiden sukkien koko on 39-40 ja lankaa kului 108 grammaa.


Tässä kuvassa näkyy sukkien kokoero paremmin. Leveyteen tuli jonkin verran eroa ja pituuteen vielä vähän enemmän. 3,5 puikoilla sain aikaan tasaisemman jäljen, mutta neule on aika tiivistä.


Nämä kuvioraidat olivat kaikki siitä kivoja, että niissä oli korkeintaan kolme silmukkaa vierekkäin samalla värillä. Tästä sai taas monia vaihtoehtoja omien suunnittelujen pohjaksi.