sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Vuoden 2019 sukkasatoa

Tulipas täysin suunnittelematta pidettyä pitkä tauko tämän blogin kirjoittamisessa. Olen kyllä tehnyt käsitöitä, kirjannut projekteja Ravelryyn ja välillä julkaissut kuvia Instassa. Blogin pitäminen on vain jäänyt. Tämä kirjoitus sisältää nyt yhteenvedon osasta tänä vuonna neulotuista sukista.

Alkuvuodesta otin osaa Sukkafinlandiaan ja neuloin lämmittelysukat ja etappien 1-6 sukat.

Tuossa yllä olevassa kuvassa ylhäällä oikealla ovat lämmittelysukat, jonka malli on Tiina Kuun suunnittelema Elämän virta. Ne on neulottu vaaleanharmaasta Nalle-langasta L-koossa. Siitä seuraavana vastapäivään ovat etapin 1 sukat, Anna Johannan Naapurin Janne (Jean Next Door). Niissä on lankana vihreänkirjava Adlibris Socki Fine ja koko M. Etapin 2 Aave-mallin suunnittelija oli Heidi Alander. Tässä käytin tummanharmaata Nallea ja sain aikaan isot sukat, mikä oli osittain tarkoituksenikin. Etappi 3 oli Anna Mäkilän Imromptu, jossa taas lankana Nalle-jämät. Tämä malli sopii oikein hyvin langanloppujen käyttöön. Pirjo Iivosen Harmonia oli etapin 4 malli. Tähän käytin harmaata Filcolana Arwettaa, puikkoja n:ro 2 ja sukista tuli pienet kuin mitkä. Ehkä kaikkein mieleisin sukka näistä on etapin 5 Veera Välimäen Halo. Näissä on lankana Lanitium ex Machinan merinosukkis ja L-koon sukista tuli hyvän kokoiset. Kuudennen etapin olin vähällä jättää kesken, sillä silloin oli jo menossa SockMadnessin karsintakierros. Ja tämän kierroksen malli, Tiina Kaarelan Kärhöt oli työläs. Tein ne kuitenkin loppuun ja tuloksena on tosi sievä sukkapari.

Tänä vuonna otin ensimmäistä kertaa osaa Sock Madnessiin. Pidän tätä kilpailutapaa vähän mielekkäämpänä kuin Tour de Sockin tai Sukkafinlandian tapaa, jossa joka kierroksella järjestetään kaikki neulojat ja pärjätäkseen pitää tikuttaa hullun lailla. Sock Madnessissä yritetään vain päästä seuraavalle kierrokselle. Itse pääsin nyt kierrokselle 5, mutta en siitä eteenpäin. 



Yllä olevassa kuvassa lämmittelykierroksen sukat ovat oikealla kello viidessä olevat monenkirjavat sukat. Ne ovat Knit Joyzin 13 Memories. Tämäkin on oikein hyvä langanloppujen käyttömalli ja muutenkin mukava neulottava. Seuraavana myötäpäivään ovat oranssinkirjavat karsintakierroksen sukat, suunnittelija Elizabeth White ja mallin nimi Smock Madness. Lankana tässä sukassa on minulle uusi tuttavuus, Katia Jaipur Socks, jossa on mukana myös puuvillaa. Tosi pehmoiset sukat niistä tuli, käyttökokemusta ei vielä ole. Ensimmäisen kilpailukierroksenkin sukat (Dots Dabblesin Demogorgon´s Lair) tein itselleni uudesta langasta, teeteen Rainbow Sockista. Lanka oli mukava neuloa. Sock Madnessiin kuuluu se, että tulee kierrosten väliin bonus-ohjeita. Seuraavana myötäpäivään kuvassa on ykköskierroksen bonusmalli Zipper Socks, suunnittelija Jessica Eisert. Tämä malli näytti tosi kivalta, mutta neulominen oli vähän tylsää. Toisen kierroksen malli oli kirjoneuletta, mallin nimi Echoes ja suunnittelija Liz Harris. Mukavat neulottavat ja lopputuloskin hyvä. Kolmannella kierroksella palattiinkin palmikoihin ja pitsiin, mallina inky madness, jonka on suunnitellut Susan Gehringer. Lankana tällä kertaa Novitan Venla. Kierroksen neljä sukat neuloin vaaleasta Alizen Superwash -langasta. Niiden mallin on suunnitellut Caoua Caffee ja mallin nimi on Canon. Viidenneltä kierrokselta en enää päässyt eteenpäin. Malli Kanjer (suunnittelija Heatherly Walker) oli kirjoneuletta ja molemmat sukat erilaiset. Usein neulon sukkia yhtä aikaa, mutta tässä mallissa se ei oikein onnistunut. Lisäksi neuloin molempiin sukkiin punaiset kärjet, koska harmaa lanka ei olisi riittänyt. Tämä ei olisi kelvannut kilpailusukkiin, minkä takia en sitten turhaan kiirehtinyt neulomisen kanssa.


Tässä viimeisessä kuvassa on Sukkalaatikko2019-haasteeseen neulomiani sukkia. Ajatukseni oli ottaa osaa siihen ja neuloa joka kuukausi itse suunnittelemani pari sukkia. Tämä tosin jäi jossain vaiheessa, kahden sukkakisan jälkeen alkoi sukkien neulominen vähän puuduttaa. Päällimmäisenä tuossa korissa olevien sukkien ohjeen olen julkaissut Ravelryssa. Niiden nimi on Kesäpäivä ja ohje on ilmaiseksi ladattavissa, tässä linkki ohjeeseen. 

Loppukesästä neuloin vielä muutamat sukat tämänvuotiseen Tour de Sockiin, mikä järjestettiin yhteisneulontana eikä kilpailuna. Mutta siitä kirjoitan myöhemmin, johan tässä tuli esiteltyä parikymmentä sukkaparia!

torstai 3. tammikuuta 2019

Langan inspiroimaa

Yritän välttää langan ostamista ilman suunnitelmaa siitä, mitä aion langasta tehdä. Marketin alennuskorista kuitenkin tarttui mukaani muutama kerä Novitan Kotaa. Kaupassa lankaa hypistellessäni oli ajatuksenani tehdä siitä tyynynpäälliset. Aloitinkin tyynynpäällisen kapeaan tyynyyn. Työ näytti enemmän pipolta kuin tyynynpäälliseltä ja jossain vaiheessa kokeilin tekelettä päähäni ja teinkin siitä pipon.


Aloitusreuna on tehty koukkuamalla kahdella värillä kolme kerrosta. Koska koukkuamalla työ eteni liian hitaasti, vaihdoin siihen numeron 5 pyöröpuikon ja aloin neuloa neljä kerrosta harmaata ja kaksi vihreää. Kota on puuvillasekoitelanka, 61 % puuvillaa ja 39 % akryylia. Neulepinta tuntuu mukavan pehmeältä, mutta käytössä vasta saa selville, miten lämmin pipo on.

Seuraavaksi tein langasta sukat. Olin ajatellut olla Instagramissa mukana Nonnu Neulojan Sukkalaatikko 2019 -haasteessa. En ole koskaan neulonut sukkia puuvillasekoitelangasta ja harvoin näin paksusta langasta. Nyt kuitenkin minua houkutti Sukka-Finlandian kynnyksellä tehdä aivan perussukat. Tein sukat puikoilla nro 4,5 ja niissä on 40 silmukkaa. Kantalappua neuloin 24 kerrosta ja poimin sivuilta 13 silmukkaa. Sukat oli tosi nopea tehdä, kun silmukoita oli vähän eikä ohjetta tarvinnut katsella.


Kun sukat olivat valmiit ja lankaa vielä reilusti jäljellä, tein joukon jatkoksi lapaset. Lapasissa on 36 silmukkaa. Mallineuleessa neulotaan aina kaksi kerrosta yhdellä värillä: 1. kerros 3 o, nosta 1s neulomatta. 2. kerros 3 n, nosta 1s neulomatta. Vaihda väriä ja samalla vaihdetaan nostetun silmukan paikka edellisillä kerroksilla neulottujen silmukoiden keskimmäiseksi. Neuleesta tulee paksua ja pehmeää. En tehnyt lapasiin lisäyksiä peukaloa varten, vaan neuloin sopivassa kohtaa 6 silmukkaa apulangalla. Peukalot neuloin 16 silmukalla.


Tuli neulottua täysi setti, ja lankaa jäi. Mitähän vielä? Kaulaliinahan tuosta puuttuu. Nyt en kyllä aloita mitään uutta ennen loppiaisena käynnistyvää Sukka-Finlandiaa. Sen sijaan voisin käydä läpi muita keskeneräisiä töitä. Ja järjestää puikot niin, että löydän haluamani.