maanantai 3. elokuuta 2020

Elokuun sukka

Elokuussa alkavat illat viiletä ja sukissakin on nyt villaa ja pitemmät varret. Tämän Ravelrystä ilmaiseksi löytyvän sukkamallin nimi on Semki ja sen on suunnitellut Natalia Vasilieva. Semki tarkoittaa suomeksi siemeniä ja siemenkuvioista sukkien pinta muodostuukin. Ohje on ladattavissa englanniksi ja venäjäksi. Olen joskus kauan sitten koulussa lukenut venäjää ja Duolingon avulla verestänyt taitojani. Optimisesti ajattelin, että käytänkin venäjänkielistä ohjetta. Kynnys oli kuitenkin vähän turhan korkea ja päädyin käyttämään englanninkielistä versiota.


Ohjeen mukaan sukan voi aloittaa varresta tai varpaista, voi vaikka tehdä toisen aloittaen varresta ja toisen varpaista. Nämä sukat olivat sen verran pitkään tekeillä, että päädyin tekemään molemmat sukat varresta aloittaen. Vaikka näissä toistuu käytännössä sama kuvio läpi sukan, niin koko ajan piti tarkistaa kaaviosta, että tuli oikeaan suuntaan kierrettyä silmukat.

Sukat on neulottu Schachenmayrin Regia Pairfect langasta puikoilla 2,25. Tämä lanka muodostuu kahdesta samanlaisesta raitaosasta, välissä on pitkähkö pätkä keltaista lankaa. Näin pystyy helposti neulomaan kaksi samanlaista sukkaa. Sukkiin olisi tullut valtavan pitkät varret, jos olisin tehnyt ohjeen mukaisesti neljä mallikertaa. Onneksi en niin tehnyt, muutoin lanka ei olisi riittänyt, sillä sitä kului näihin jo 86 g. Varrensuun 20 kerrosta joustinneuletta on ehkä vähän liian pitkä. Jos joustinta olisi neulottu vain 10 kerrosta, niin neljäs mallikertakin olisi varteen mahtunut. Tämä mallineule ei ole kovin joustavaa, mikä on syytä huomioida, jos sukkien käyttäjällä on leveä jalka. Minunkin pitää rullata varsi, jotta saan sukan kunnolla vedettyä jalkaan.


Malli on tosi kaunis, mutta työtä näiden neulomisessa oli. Mallineule toistuu kaikkialla muualla paitsi jalkapohjassa. Kantapää ja kärki olivat silti helpot tehdä. Kärjen tein pyöreämmän vaihtoehdon mukaan.

Tilasin viime viikolla ison pussillisen alennuslankoja sukkia ja huiveja varten. Mitään varsinaista tarvetta lisälangalle ei todellakaan olisi ollut, mutta tarjous oli niin hyvä, ettei siitä voinut kieltäytyä. Syyskuun sukat ovat jo puikoilla ja niistä onkin sitten pitkästä aikaa tulossa useammalla värillä neulotut.