sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Huhtikuu on harmaa

Alkuvuodesta valitsin Vuosi väriterapiaa -haasteen huhtikuun väriksi harmaan. Silloin en toki osannut arvata, kuinka oikeaan valinta osui. Tämä kuukausi on ollut todellakin harmaa. Huhtikuu on aikaa, jolloin lumesta on jäljellä vain harmaat jäänteet tien varsilla, mutta luonto ei ole vielä herännyt kevääseen. Tänä vuonna kevään tulo on ollut erityisen hidasta ja lunta on saatu uudestaan useampaan otteeseen. Tänään vappuaattona oli näkymä luminen, sumuinen ja harmaa.


Ensimmäinen tässä esittelemistäni harmaista käsitöistä on hame, joka on neulottu Seitsemän Veljestä Aapo -langasta. Aloitin hameen jo reilu vuosi sitten syksyllä. Minulla oli visio harmaasta hameesta, jota aloin tehdä virkkaamalla. Virkkasin hametta vaihtelemalla vuorotellen kerros pylväitä ja kerros kiinteitä silmukoita pystysuuntaan raidalliseksi. Ehdin tehdä jo melko pitkälle, mutta tulos ei oikein ollut mieleeni. Virkattuna lopputulos oli aika paksu ja jäykkä eikä siitä tullut sellaista kuin ajattelin. Keskeneräinen tekele odotteli vuoroaan vuoden verran ennen kuin purin sen ja aloitin työn uudelleen. Tällä kertaa neulomalla. Halusin kokeilla kerrosrivinousuja enkä halunnut tehdä sukkia. Jotta molempia lankoja kuluisi suunnilleen yhtä paljon, vaihdoin nostettavan langan neljän noston jälkeen toisin päin. Samalla vaihdoin nostojen paikan. Tuon pinnan aikaansaamiseksi on siis neulottu hameen aloitus tummalla harmaalla. Sitten on neulottu kerros vaaleanharmaalla. Seuraavat kaksi kerrosta taas tummanharmaalla siten, että joka kuudes silmlukaa on nostettu neulomatta. Näitä kolmea kerrosta on toistettu neljä kertaa. Seuraavalla kerroksella on vaihdettu nostettava väri toiseksi ja nostojen paikka siirretty edellisten nostojen puoliväliin. Vaaleammat nostot erottuvat selvemmin kuin tummat, mikä tekee mallineuleesta kiinnostavan näköisen.



Toinen harmaa käsityöni on oikeastaan hiihdon MM-kisojen aikainen kisakäsityö. Tällaisen käsityön pitää olla suhteellisen ylsinkertainen, jotta se ei häiritse liikaa television katselua. Itse asiassa useimmat käsityöni on tehty televisiota katsellessa tai pikemminkin kuunnellessa. Monimutkainen pitsi on hankala tv-käsityö, jos pitää katsoa ohjetta tai laskea silmukoita koko ajan. Huonoja käsityönteko-ohjelmia ovat sellaiset, joiden kieltä ei ymmärrä ollenkaan kuuntelemalla tai joissa ei puhuta niin paljon, että tapahtumat selviävät puheesta. Hiihtokisat ovat aivan mainioita käsityönteko-ohjelmia, ehkä mäkihyppyä lukuunottamatta.


Tämän käsityön lanka on Lidlin alennuskorista ja topin ohje tuli langan mukana. Lanka on bukleeta, joten siitä tulee aina oikein -neuleessakin mielenkiintoinen pinta. Noudatin kerrankin melko tarkasti ohjetta ja tein jopa etu- ja takakappaleet erikseen, mitä en yleensä juuri koskaan tee. Inhoan niin paljon neulesaumojen ompelemista, että mieluummin teen kaiken mahdollisen sukka- tai pyöröpuikoilla yhtenä kappaleena.

Lankaa jäi vähän yli ja koska varastoni pullistelevat kaikenlaisia lankoja, en halunnut tästä enää lisää jämälankaeriin. Niinpä neuloin ylijäämälangasta huivin, joka on varmasti käyttökelpoinen, koska topissa on vain kapeat olkaimet. Huivin ohje on sekoitus talven aikana tekemistäni huiveista.





Näyttää siltä, että päivitän tätä blogia kerran kuussa. Aiheita kyllä olisi varastossa, mutta en ole oikein saanut ryhdyttyä kirjoitushommiin. Toisaalta voi sanoa, että kiitos tämän Vuosi variterapiaa -haasteen kirjoitan edes kerran kuussa. Nyt kaikille oikein hauskaa vappua!