perjantai 11. joulukuuta 2015

Jouluinen tähtiliina ja joulukalenterisukat


Joulu on jo niin lähellä, että joululiinat on syytä ottaa esille. Tässä on yksi aiemmin tekemäni ruutuvirkattu liina.


Liinassa toistuvat perinteiset tähtikuviot, jonka mallin voisi lukea vaikka tästä kuvasta, mutta annan siihen myös ruutupiirroksen. Tällaisia tähtikuvioita on tehty paljon virkkaus- ja ristipistotöissä.


Tekemässäni liinassa tähtikuvioita yksitoista. Kuvioita voi ryhmitellä aivan haluamallaan tavalla. Liinasta voi tehdä neliömäisen tai niin pitkän kaitaliinan kuin haluaa lisäämällä tähtikuvioita tai pelkkää verkkoa.


Tässä on vielä ruutupiirros liinasta.


Aloitusreunassa on 47 ruutua, keskikohta on merkitty kuvaan.

Törmäsin pari päivää sitten parissa blogissa (Lankapirtti ja Kipakka kipinöi, kuvaa ja kutoo Niina Laitisen Facebookissa julkaisemiin joulukalenterisukkiin. Innostuin heti. Kymmenen luukun neulominen eilen tosin teetti vähän töitä, mutta en millään pystynyt lopettamaan ennen kuin kaikki julkaistut kerrokset oli tehty. Ja nyt oli käyttöä kaksille samankokoisille sukkapuikoille, jotka olin joskus vahingossa ostanut. Alla kuva sukista yhdentoista luukun jälkeen. Olen oikein joutunut pidättelemään itseäni, etten ole aloittanut jo toisia!


Edellisessä postauksessa olevat valopallo ja virkatusta liinasta tehty kuppi ovat muuten nyt aivan kovettuneet. Sokeriliuoksen kuivuminen kestää siis useamman päivän!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti