Käsitöiden suunnitteleminen ja aloittaminen on ihanaa puuhaa, mutta joidenkin töiden kohdalla tulee vastaan hetki, jolloin työ syystä tai toisesta keskeytyy. Omalla kohdallani tällaista tapahtuu vähän liiankin usein. Senpä takia otan nyt osaa tähän Kevään keskeneräiset -haasteeseen, joka löytyy Silmukan saalistus -blogista.
Osallistun haasteeseen seuraavilla töillä. Ensimmäiseksi haluan saada valmiiksi tuplaneuloksiset kissalapaset, jotka aloitin tammikuussa. Niiden neulominen on ollut tauolla nyt pari viikkoa, koska käteni on tällä hetkellä kipsissä enkä pysty tuollaista työtä nyt neulomaan. Kunhan saan kipsin pois, niin sitten palataan näihin.
Toisena haastetyönä olkoon tämä miesten kaulaliina. Se on ollut kesken jo monta vuotta. Siitä piti tulla joskus joululahja, mutta kyllästyin letittämään hapsuja ohjeen mukaan. Taidankin poistaa nuo hapsut ja siistiä päät jollakin toisella tavalla.
Näitä keskeneräisiä riittää. Seuraavaksi vanhin lienee tämä villaliivintekele. Työ ei ole paljon kesken, pääntien reunaan vain pitäisi kiinnittää jo valmiiksi neulottu kaitale. En vain oikein pidä työn mallista. Yläosa on vähän liian leveä ja muuten liivi on turhankin kapea. Tämä on syy, miksi työ jäi aikanaan kesken. Epäilen myös, että yksi lankakerä ei ole ollut samaa väriä, koska kuvasta katsottuna oikeanpuoleisessa olkapäässä väritys on ihan erilainen kuin muualla. Saattaa olla, että tämän liivin kohtalona on tulla puretuksi.
Seuraava neulepuserokin on jäänyt vaiheeseen, kun työ ei ole sujunut niin kuin olisin halunnut. Osat on neulottu, mutta toista hihaa ei ole kiinnitetty paikalleen. En ole tyytyväinen ensimmäisen hihan kiinnitykseen. Olen tämänkin neulonut ihan ilman ohjetta, joten hihan pyöriö ei ole oikein sopivan muotoinen. Tarvinnee vähän purkaa hihoja ja yrittää tehdä niistä paremman malliset.
Tämä pari vuotta keskeneräisenä ollut tyynynpäällinen jäi kesken klassisesta syystä. Lanka loppui kesken eikä sitä enää saanut lisää. Tämä on virkattu Novitan virkkauslangasta, jota ei enää myyty siinä kaupassa josta olin sen ostanut. Novitan verkkokaupasta onnistuin vuosi sitten keväällä tilaamaan keltaista, joten se ei ole enää ongelma. Vihreää en sieltä saanut, mutta tässä taannoin löysin tyttären keskeneräisistä käsitöistä melkein samanväristä vihreää, joten teen siitä tuon yhden puuttuvan vihreän palasen.
Kätköissä on vielä muitakin keskeneräisiä ikuisuusprojekteja, mutta niitä en nyt ota tähän mukaan. Tällä hetkellä on puikoilla mustat, pitkät säärystimet, jotka on tarkoitus saada valmiiksi ihan lähiaikoina.